Hickoryssä menimme ensiksi syömän Chuck E Cheese'iin. Olipas todella periamerikkalainen paikka. Sisään mennessä ostimme paketit, joihin kuului 2 isoa pizzaa seurueelle, juomat kaikille sekä 20 pelipistettä jokaiselle lapselle. Oli melkoisen työn takana saada lapset syömään, kun pelaamaan pääsy poltteli niin kovasti. Liput olivat kuitenkin aikuisilla ja vasta kun kaikki lapset olivat syöneet kunnolla, päästettiin pelurit irti. Peleistä sai aina onnistumisen mukaan tietyn määrän kuponkeja. Kun kaikki pisteet oli pelattu, oli ainakin meidän lasten mielestä vähän niin kuin bonuspelinä vielä kone, johon kupongit piti syöttää ja joka laski ne yhteen ja antoi summan, jota vastaavan palkinnon sai valita. Isommat palkinnot olisivat vaatineet paljon paljon enemmän kuponkeja, mutta karkkipalkinnot sopivat pojille (ja minulle) oikein hyvin.
Brandyn isoäiti, isä, sekä äiti ja isäpuoli tulivat Chuck E. Cheeseen lounaalle meidän kanssa. Oli tosi mukavaa nähdä heitä. Jännää... vaikka tietääkin, että edellisestä tapaamisesta on yhdeksän vuotta, silti yllättyy kuinka aika on tehnyt tehtävänsä ihmisten kasvoissa ja ryhdissä (siis heissä, minähän olen pysynyt ennallaan). Hekin olivat yllättyneitä nähdessään Rasmuksen ja Santerin ja tietenkin uuden tulokkaan, Henkan, jo niin isoina kaikki. Surullista oli se, että Brandyn isoisä ei ollut mukana.
Häntä menimme tapaamaan seuraavaksi. Hän on 87-vuotias ja kohtuullisessa kunnossa, tosin viimekesäinen sydänkohtaus ja muutama viikko sitten murtunut lonkka ovat vieneet kuntoa alaspäin. Kuntoutuskeskus, jossa hän tällä hetkellä on todella viihtyisän ja modernin oloinen. Minulle tuli kyyneleet silmiin, kun ajattelin, että olen tuntenut tämän ihmisen täällä toisella puolella maapalloa jo 25 vuotta ja aina hän on ollut täällä kun olen kyläillyt. Nyt kuitenkin taitaa olla viimeinen kerta käsillä. Jotenkin elämän rajallisuus ja toisaalta eteen päin meno iski päin näköä oikein toden teolla. Onneksi hän oli kuitenkin hyväntuulinen ja vitsaili entiseen tapaan, joten hyvä muisto ainakin jää.
Vierailimme tänään myös pikaisesti isäntäperheeni, Matthewsien, luona. Pappa Matthews tosin on Espanjassa työmatkalla ja lapset muuttaneet pois kotoa. Onneksi kuitenkin tapasimme Mamma Matthewsin ja Nick-veljen, joka asuu perheineen viereisessä talossa. Amerikan kotini seinältä pojat löysivät ainakin pari kuvaa minusta. Parin viikon päästä tutustumme sitten paremmin siihen ympäristöön.
Hickorystä Charlotteen palattuamme pääsimme pitkän odotuksen jälkeen ensimmäisen kerran uimaan. Brandy ja Meier ovat jäsenenä eräällä altaalla ja me heidän vierainaan pääsemme sinne ilmaiseksi myös. Ja arvatkaa vaan, aiommeko käyttää tätä etua? Allas sinänsä ei ollut mitenkään erikoinen, mutta uimisen riemu oli käsin kosketeltavissa. Kello oli iltaseitsemän tienoilla ja mittarissa oli edelleen lähes 30 astetta, joten mikäs siinä polskiessa.
Iltaruoan kävimme syömässä varsin autenttisessa Meksikolaisessa ravintolassa (ei mitään Tex-mexiä) ja ruoka oli hyvää. Jäimme kuitenkin ihmettelemään, miksi ihmeessä annosten täytyy olla niin valtavia. Meidän kasvava, isoruokainen teinikään ei jaksanut syödä annostaan ja minäkin omastani vain puolet. Jenkeille ruoan jättäminen ei näytä edelleenkään olevan mikään ongelma, mutta minun teki pahaa.Kotimatkalla Meier huvitti meitä kyselemällä meiltä mitä eri ruumiinosat ovat suomeksi ja huutelemalla niitä avoimesta ikkunasta Charloten kaduille. Hän alkaa muuten olla hieman turhautunut, kun hänellä nyt olisi kerralla kolme veljeä, mutta he eivät ymmärrä mitä hän puhuu. Se ilmenee aika usein painimistarpeena, jonka meidän pojat puolestaan ovat aina saaneet tyydytetyksi. Saa nähdä koska joltakulta palaa pinna...
Riikka
P.S. Jostain syystä kuvat eivät tänään totelleet :-(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti