At the lakehouse

Tänään Regina halusi viedä meidät vanhempiensa järvenrantatalolle, siis TALOLLE, ei millekään mökille. Meidän oli määrä lähteä heti 12.30 kun meidän pojat pääsisivät leireiltään, sillä Daniel-pojalla oli vielä illalla lähtö kirkon nuorten New Yorkin matkalle. Minä vähän ihmettelin, että kannattaako meidän lähteä niin lyhyeksi ajaksi tunnin ajomatkan päähän, mutta Regina vakuutti, että ehdottomasti. Ja kyllä kannatti!!!

Kun pääsimme perille, Santeri huudahti et "Äiti, täähän on kuin Monacossa!!". No ei nyt sentään, mutta kuitenkin hienompaa kuin osasimme odottaa. Reginan vanhempien koti Hickoryssä on ihan tavallinen, vaatimatonkin, omakotitalo maaseudulla ja paljon tätä 'lakehousea' pienempi. Hänen isänsä sanoikin ostaneensa talon sijoitukseksi, joka piti 4-5 vuoden jälkeen myydä eteen päin, mutta joka sitten kuitenkin oli jäänyt. Myöhemmin näimme järveltä päin, että rannoilla oli mieletön määrä toinen toistaan upeampia taloja ja laitureissa upeita veneitä.

Aluksi söimme hodareita ja hampurilaisia ja syötimme kaloja. Tapasimme myös Reginan serkun Suzannen ja hänen lapsensa. Suzanne ja minä juoksimme 25 vuotta sitten samassa lukion maastojuoksujoukkueessa ja oli hauskaa taas tavata. Facebookissa olen toki ollut häneen yhteydessä ja nähnyt kuviakin.

Lapset ehtivät juuri pulahtaa veteen, kun Regina ja hänen isänsä halusivat viedä meidät moottoriveneajelulle. Olin aistivinani pientä ärstystä pojissa, mutta eivätpä tiennen mitä oli tulossa. Kun pääsimme järven selälle, veneeseen kiinnitettiin kumipatja ja pojat pääsivät kukin vuorollan sen kyytiin. Se oli pojista aluksi vähän hurjaa ja jännittävää, mutta lopulta niin kivaa, etteivät he olisi malttaneet millään lopettaa. Talolle takaisin saavuttuamme pojat ehtivät hetken uiskennella ennen kuin lähdimme ajelemaan takaisin Charlotteen.

Charlottessa menimme syömään iltaruoan jäätelöbaariin. Ensiksi sai ottaa pienen kokeilukupin, millä sai ottaa eri mauista maistiaisia ja sitten valita varsinaisen annoksen isompaan kuppiin. Jäätelön päälle sai lusikoida haluamiaan lisukkeita, karkkeja, marjoja tai pähkinöitä ja annos punnittiin kassalla ja maksettiin painon mukaan. Syödessämme lapset esittivät toisilleen omilla kielillään kysymyksiä, joihin vastattiin aina 'yes' tai 'no'. Tässä kohtaa meidän pojat hoksasivat ymmärtävänsä sentään jotain, kun toiset taas eivät tienneet sanaakaan ja minä tulkkasin kaiken.

Illalla hyvästelimme Danielin, ja oli kyllä tosi harmi, että hän lähti, sillä hän oli todella mukava, huomaavainen ja kohtelias nuori mies ja isäntä vierailleen.