Vanhoja muistoja, uusia muistoja

Tänään nukuimme myöhään ja lähdimme sitten etsimään paikkaa, jossa Rasmus voisi tehdä vähän vetoja. Treenit ovat täällä jääneet luvattoman vähille, ne on kuitattu melkein kokonaan uimalla, mutta ei kai huono sekään. Kestävyystreenejä täällä olisi vaikeaa tehdä kun päivälämpötilat nousevat järjestään 35:n celsiusasteen hujakoille tai sitten ne olisi tehtävä kukonlaulun aikaan niin kuin paikalliset. Siihen meistä ei ole ollut, olemmehan sentään lomalla. Ajattelimmekin käyttää tämän kesän nopeuden ja kimmoisuuden parantamiseen ja hyödyntää lämpimän ilman, mutta stressiä harjoittelusta ei oteta.

Kakkosvaihtoehto oli jokin puisto, jossa paikalliset käyvät lenkkeilemässä, mutta ensimmäiseksi halusin kokeilla entisen kouluni urheilukenttää. Tiesin sen olevan aidattu, mutta toivoin portin olevan auki. No ei se ollut, mutta paikalle saapui koulun urheilukoordinaattori ja päästi meidät sisään. Hänestä oli ihan hirveän hauskaa, että olin ollut siellä vaihto-oppilaana 25 vuotta sitten. Mahtoikohan hän itse olla vielä syntynytkään silloin? Mutta toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi takaisin ja käski lukita portin lopetettuamme.

Niinpä Rasmus sitten sai treeninsä tehtyä ja minä juoksentelin muutaman kierroksen vanhoja muistellen. Taisi olla toinen kouluviikko, kun liikuntatunnilla juoksin koulun kenttää ympäri ja eräs miesopettaja tuli vierelleni juoksemaan. Hän esittäytyi Coach Browniksi, maastojuoksujoukkueen valmentaksi ja hetkeä myöhemmin minut oli värvätty hänen joukkueeseensa. Coach Brown myös esitteli minulle Brandyn, josta sittemmin tuli minun paras ystäväni Amerikassa. Brandyn kanssa olimme varsin tasaisia juoksijoita ja kilpailimme joukkueen 3. ja 4. juoksijan paikoista. Maastojuoksu oli alkusyksyn laji ja joka keskiviikko koulupäivän jälkeen joukkue hyppäsi koulun valkoiseen bussiin ja menimme kisoihin jonkun toisen koulun maastoihin. Ne kisareissut olivat tosi hauskoja ja paluumatkalla pysähdyimme aina jonnekin syömään.

Amerikkalaisessa koulussa urheilulla on iso rooli ja täällä etelässä baseball, amerikkalainen jalkapallo ja koripallo ovat ykkösjoukkuelajit. Suosittuja lajeja meidän koulussa olivat myös tennis, yleisurheilu ja lentopallo. Nyt näytti tavallinen jalkapallo nousseen uudeksi lajiksi ja sille oli tehty oma kenttä koulun ympäristöön. Minä pääsin aikanaan karsintojen kautta koulun ykkösjoukkueeseen koriksessa, mutta se ei ollut yhtään niin kivaa kuin maastojuoksu. Joillekin joukkueen jäsenille oli kova pala, että ulkomaalainen vaihto-oppilas pääsi ykkösjoukkueeseen ja muutenkin joukkueen sisällä oli välillä aika rumaksikin yltynyt valtataistelu. Pelasin lokakuusta tammikuuhun, mutta sitten edellisenä vuonna tullut selkävamma yltyi taas pahaksi ja jouduin jättämään kauden kesken. Muutoin olisinkin juhlinut kauden loppua Pohjois-Carolinan mestarina. Olihan nimeni toki joukkueen listoilla ja joukkuekuvassakin olen yhä koulun seinällä, mutta ei se kyllä miltään tuntunut katsomosta käsin.

Näitä ja monia muitakin juttuja muistelin tänään. Koulurakennus on laajentunut ja koulumatkan varrellekin on rakennettu uutta ja purettu vanhaa. Silti jotkut asiat ja jopa jotkut ihmiset muistaa niin kirkkaasti kun toisia ei taas ollenkaan.

Hassua olla taas täällä