No, sellaista hetkeä ei ole toistaiseksi vielä tullut. Pojat ovat pärjänneet täällä oikein hyvin ja heillä on toisensa, joten omankielistä peli- ja leikkiseuraa on koko ajan tarjolla. Vaikka isäntäväkemme ovat luonnollisesti halunneet viettää paljon aikaa meidän kanssamme ja viedä meitä moniin paikkoihin, olemme myös saaneet olla ihan omalla porukallakin tarpeeksi. Päivisin meillä onkin niin paljon puuhaa, että koti-ikävä on päässyt iskemään yleensä vain iltaisin ja silloin kun on skypetetty isille.
Kotoa lähtiessämme jokainen meistä osti itselleen ison pussin lempikarkkejaan ja ne oli tarkoitus säästää pahimpiin koti-ikävän hetkiin. No, Rasmuksella ne hetket olivat jo reissun ensimmäisinä päivinä :-D, Santeri ja minä olemme nappailleet niitä silloin tällöin, mutta Henkka ei ole kajonnut omaan pussiinsa vielä lainkaan. Silti minusta tuntuu, että juuri tuolla pienimmällä miehellä on välillä ollut tosi kova ikävä isiä, vaikkei hän siitä mitään sanokaan. Niinä hetkinä mä mietin, että olikohan tässä koko reissussa mitään järkeä, mutta hetken päästä tiedän jo taas, että on lapsia joutunut paljon pahempiinkin paikkoihin ja kyllä tästä pojille hyvä kokemus kaikenkaikkiaan jää.
Pienen ketutuksen aihe on myös nää meidän isäntäväet. On tietysti tosi kivaa huomata, että he todella haluavat meidät vieraakseen ja haluavat viettää aikaa meidän kanssa ja olen siitä heille kyllä varsin kiitollinen. MUTTA. Etukäteen sovin kolmen ensimmäisen viikon majoituksesta niin, että olemme jokaisen perheen luona yhden viikon. Neljäs viikko jäi vähän auki, sillä halusin vähän nähdä mitä me ITSE haluaisimme tehdä. Kaikki kuitenkin tarjoutuivat majoittamaan meidät sille viikolle ja nyt siitä näyttää tulevan oikea valtataistelu, jossa mä olen puun ja kuoren välissä. Ehkä me mennään sinne hotelliin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti