Meanwhile in Western North Carolina

Sillä aikaa kun perheen miesväki lähti Kentuckyyn kokemaan Nascar-kisaa, oli äidillä tyttöjen viikonlopun aika. Lähteminen venyi vähän pidempään ja pääsimme lähtemään Hickorystä vasta puolen päivän aikoihin. Brandy oli valinnut meille vaellusreitin Linville Gorgesta (rotko) ja yöksi majoituksen Blowing Rockista.

Hankimme kartan Visitor Centeristä, jossa meitä varoiteltiin kalkkarokäärmeistä ja käskettiin katsoa tarkkaan mihin astutaan ja seurailla myös mahdollista liikehdintää polun vierustoilla. Vaellusreitti oli haastavin täällä kokemani, polut olivat kivikkoisia ja juurakkoisia ja jo senkin takia piti katsoa tarkkaan mihin astuu. Ensimmäisen tunnin ja vartin menimme rotkon rinnettä alaspäin. Tiukimmissa paikoissa polku mutkitteli, mutta aika paljon mentiin viistosti alaspäin. Kasvillisuus polun molemmin puolin oli todella tiheää, ihan kuin vihreä seinä ja kun lämpötila huiteli yli kolmessakympissä ja ilmankosteus oli todella korkea, tuntui kuin olisimme olleet tropiikissa. Välillä mietin jo, että mahtaakohan kolmen litran vesivarasto Camelbakissa riittää alkuunkaan.

Alas päästyämme oli ihanan vilvoittavaa kahlailla vedessä ja mieli teki uidakin. Söimme eväitä ja jatkoimme matkaa jokivartta alaspäin, mutta niin kuin meitä oli etukäteen varoiteltu, tämä polku oli todella rehevöittynyt. Välillä sai todella raivata tiensä kasvillisuuden läpi ja se oli vähän pelottavaakin. Kahdenkymmenen minuutin tarpomisen jälkeen päätimme kääntyä takaisin (se oli siis joka tapauksessa suunnitelma, sillä tämä ei ollut rengasreitti). Vaikka menomatka olikin tiukan alamäen takia rankka, ei se silti vetänyt vertoja paluumatkaan. Jyrkkä ylämäki tuntui loputtomalta ja pohkeet meinasivat krampata, sillä en todellakaan osannut ottaa huomioon tuon kuumuuden ja kostean ilman vaikutusta.

Kello oli jo kahdeksan kun pääsimme autolle ja aurinko pikku hiljaa laskemassa. Ajelimme tunnin verran pohjoiseen ja kirjauduimme sisään Chetola Resorttiin, jossa meillä oli huone. Hotelli on ylellinen, mutta ei liian hieno kuitenkaan. Amerikassa hotellihuoneet, niin kuin kaikki muukin, ovat isoja meille oli molemmille 120cm levyiset sängyt. Kävimme illallisella hotellin ravintolan terassilla ja söin katkarapuja argentiinalaisessa marinadissa ja ne olivat parhaita syömiäni katkarapuja ikinä. Ensimmäistä kertaa tällä matkalla meinasi ulkona tulla vilu, kun lämpötila laski vuorilla yöksi alle kahdenkymmenen asteen. Ruoan jälkeen väsytti jo kovasti, mutta viime vuosien kuulumisten päivitys ja tyttöjen jutut menivät reilusti seuraavan päivän puolelle.