Isiä noutamaan

Heräsimme 7.30 ja lähdimme pian kahdeksan jälkeen ajamaan pois rannalta kohti Charlottea. Valitsimme reitin, joka kulki osavaltion itäisen maaseudun läpi pienempiä teitä pitkin ja vasta lopussa menimme isommalle tielle. Isin lennon oli määrä laskeutua klo 14.55 ja luulimme, että meillä oli hyvin aikaa. Reitinvalintamme oli kuitenkin huono, sillä emme pysähtyneet kuin tankkaamaan ja parille vessakäynnille ja ostamaan ruoat drive-innistä, mutta silti jouduimme lopussa tykittämään lähes kaasu pohjassa, että ehdimme Charloten lentokentälle ajoissa. Onneksi maahantulomuodollisuuksissa kestää aina aikansa, niin ehdimme juosten paikalle ja hengityksemmekin ehti tasaantua ennen kuin näimme isin tulevan käytävää pitkin. Kylläpä meillä oli ollut ikävä!!!

Lentokentältä menimme päivälliselle Waitien luo ja isikin sai tutustua heihin. Illan aikana lapset yrittivät halkaista vesimelonia kuminauhoilla(tyypillinen kilpailu heidän altaallaan itsenäisyyspäivän juhlinnoissa), mutta kuminauhat eivät riittäneet. Miehet katsoivat telkkarista USAn olympiakarsintoja yleisurheilussa ja Tour de Francea ja juttelivat urheilusta. Scott on myös kova pyöräilijä ja juuri edellisenä päivänä hän oli murtanut kätensä maastopyöräillessä (onneksi neurokirurgit vakuuttavat kätensä :-) ). Me Reginan kanssa kävimme läpi hänen opettaja-hyllyään. Hän ei ole lapset saatuaan ollut töissä ja hän (tai ainakin Scott) halusi päästä eroon kaikesta tuosta tavarasta. Minä taas kovin mielelläni otin kaikkea pientä kivaa ideaa ja tavaraa oman luokkani käyttöön. Aikaisemmilta reissuiltani tuomat tavarat ovat ainakin olleet kovin suosittuja oppilaitteni keskuudessa.

Waitit halusivat myös tarjota meille jälkiruoaksi leirinuotiolla tehtävää herkkua, joka yleensä valmistetaan siis nuotiolla, mutta nyt oli liian kuuma sää ulkonuotion tekoon, joten teimme ne mikrossa. Ensin paahdettiin val-ta-van kokoinen vaahtokarkki, sitten se ja pala suklaalevyä laitettiin kahden cream crackerin väliin ja puristettiin. Aika makeaa, sanoisinko. Kukaan meistä ei tainnut otta toista, vaikka tarjottiin. Santeri myös kuvasi Waitien esittelyvideon, joka tulee tänne blogiin, kunhan saamme sen editoitua.

Sitten oli aika jättää hyvästit Waiteille, sillä emme näe heitä enää tällä reissulla. Toivotimme heidät kuitenkin lämpimästi tervetulleeksi Suomeen ja sellainen fiilis jäi, että he saattavat jopa tullakin.


P.S. Pientä bloggailuväsymystä on ollut havaittavissa viime aikoina ja monta kivaa tarinaa odottaa kirjoittamista. Kannattaa siis kurkata tekstilistaa välillä taaksekin päin...